Kävin viikonloppuna uimahallissa. Kolmen kahdeksankymppisen naisen ryhmä nousi altaasta samaan aikaan kuin minä. Kuivailimme hiuksia yhtä aikaa. Leidien iloisesta puheesta kuulin, että uimisen jälkeen kolmikko oli menossa yhteiselle lounaalle. Virkeät puheet oli näillä naisilla, mutta niin oli virkeät jäsenetkin ja reipas kyky liikkua. Vertasin heitä useisiin tuntemiini yhtä vanhoihin ihmisiin, jotka pysyttelevät kotonaan, ovat haluttomia tekemään enää yhtään mitään elämässään ja joilla saattaa olla jo paljon sairauksiakin. Olivatko uimahallin leidit tehneet elämässään jotain oikein ja hyvin, koska olivat vielä niin elämänhaluisia? Onko vanhuuden laatu kiinni geeneistä vai mistä?

Olen jo täyttänyt viisikymmentä vuotta, eläkkeelle on aikaa reipas kymmenen vuotta. Haluaisin olla eläkkeellä kuin virkeät, iloiset uimahallin leidit. Haluaisin, että haluaisin elää vielä ollessani eläkkeelläkin. Päätin, että jos asialle voi tehdä jotain niin alan nyt jo tehdä valmisteluja onnellisen ja toimeliaan eläkevuosien eteen. Totesin, että eläkepäätös kädessäni minun on jo liian myöhäistä osallistua valmennuskurssille. Minun pitäisi saada elämääni hyvä vire rutiiniksi jo nyt työvuosina ja jatkaa samalla vireellä eläkevuosina.

 Olen tehnyt havaintoja vanhoista ihmisistä, olen kuunnellut heidän elämäntarinoitaan ja saanut tietoja heidän tekemistään valinnoista. Olen hahmottanut elämän eri osa-alueita, jotka pitää laittaa kuntoon tämän viimeisen kymmenen työvuoden aikana. Tiedostan myös, että saatan kuolla vaikka huomenna tai heti jäätyäni eläkkeelle, mutta siihen totean, että olen ainakin kokenut tekeväni hauskaa ja motivoivaa valmistelu- ja unelmointityötä viimeset työvuoteni. En siis aio itkeä sitä, että mitä sitten teen, kun joudun pois töistä. Koetan synnyttää itselleni niin kiinnostavan kuvan mahdollisista tulevista eläkevuosistani, että suorastaan odotan niitä. En kuitenkaan siksi, että haluan työni loppuvan. Koen työni erittäin mielenkiintoisena ja antoisana. Haluaisin odottaa eläkevuosiani siksi, että ne piirtyvät mielessäni tärkeinä, motivoivina, antoisina ja työntäyteisinä vuosina. 

Kun tulee vanhemmaksi, niin usein ymmärtää sananlaskujen viisauden paremmin. Yksi sanonta, joka muistuu mieleeni vanhojen sukulaisten hautajaisissa on "kun se on raskainta ollut, niin se on parasta ollut". Ihminen on elänyt ehkä sittenkin parhainta aikaansa, kun kaiken ajan ovat vieneet lapset, perhe ja työ. Päivä on ollut täysi aamusta iltaan. Silloin on ollut tärkeä henkilö monelle. Silloin ei ole tarvinnut pohtia, että onko minusta enää mihinkään tai että olenko minä tarpeellinen? Minä pelkään juuri sitä, että eläkeikä olisi vain yhtä lomaa ja hupia ja vapaa-aikaa. Ihminen ei silloin koe olevansa tarpeellinen ja se masentaa ja eristää ja tylsistyttää. Minun mielenterveydelleni sopii se, että elämä on suurimmaksi osaksi ruisleipää ja työtä ja vain silloin tällöin hupia ja leivosta.  

Tulen seuraavissa kirjoituksissani käsittelemään elämän eri alueita ja tekemiäni muutoksia ja ratkaisuja, joiden toivon auttavan minua siirtymään sujuvasti hyvästä työstä hyvälle eläkkeelle.